NetFlix hakeutumassa Eurheilun piiriin

Kesä käy kuumana ja toimistoissa ei tarvitse palella. Samalla maailmalta kuuluu kuumia, mm. FTX: Cryptocurrency Derivatives Exchangen sopimus TSM:n kanssa 210 miljoonan dollarin eurheilun sponsoroinnista kymmenelle vuodelle! Tai tänään näkyviin tulllut NetFlixin halu lähteä eurheiluun mukaan oman kanavatarjontansa kautta – ainakin Twitch on jo toivottanut Netlixin tervetulleiksi. Nämä uutiset ja luvut kertovat sitä, että maailmalla eurheiluun panostetaan kunnolla, ja monet viimeisistä investoinneista ovat nimenomaan ns. grassroot tason investointeja, joilla eurheilun tukipohjaa laajennetaan ja parannetaan.

Mitä sitten Suomessa?

Me olemme pieni maa, eikä täällä ole investointeja liikaa pudonnut alalle, mutta ei alalla ole ollut kovin montaa isosti ajattelevaa yritystäkään. Pelialustat syntyvät naapuriin ja Eurooppaan rakennetaan uusia peliareenoita ja harjoituskeskuksia, Suomessa puhutaan kauniita. Siinä missä yksi isoimmista esteistä voimakkaalle kasvulle on rahanpuute, nousee ykköseksi otsikoissa non-toxic liike, joka sinällään on hyvä ja puolustettava, mutta paljon on muutenkin tehtävä.

Menneet jääkiekon MM-kisat kertoivat, että eri maat ovat lähentyneet toisiaan tasossa. Ennen Suomi pystyi voittamaan Saksan vaikka B-maajoukkueella, nykyään ollaan tyytyväisiä jos voitetaan. Saksassa nimittäin investoidaan nykyään paljon nuorisojääkiekkoon ja useilla jääkiekkoseuroilla on suuremmat budjetit kuin Suomen isoimmillakaan seuroilla – money talks.

Eurheilussakin tämä on jo nähtävillä, suomalaiset ENCE, HAVU, KOVA ja hReds ovat kaikki eittämättä jälkijunassa Euroopan, Aasian tai Amerikan huippuorganisaatioiden rahamäärissä. Mistä suomalaisille organisaatioille saadaan tällaiset rahat käyttöön, kuka uskaltaa investoida pitkälle aikavälille?

Maailmalla on nyt paljon puhetta eri maissa siitä, kuinks eurheilu on vielä aivan lapsenkengissään, mutta siitä on jo nähtävillä, että kasvu on vain jatkuvaa. Vaikka toisaalla uhkana on peliyhtiöt ja niiden omat agendat, pelaajat ja organisaatiot kehittyvät, ja sitä myötä koko kansainvälinen kilpailullinen peliala vain jatkaa kehittymistään.

Suomiesports ja suomalainen kehitys

Me suomiesports.fi:n puolella olemme olleet nyt vasta vajaan vuoden mukana touhuissa, mutta meillä on useamman vuoden kokemus pelaamisesta, meillä on yli 30 vuoden kokemus liiketoiminnasta, ja meillä on kokemusta myös valmentamisesta – ja opimme koko ajan lisää sekä Suomen eurheilusta, että siitä, mitä haluamme tehdä.

Me tulemme jo tänä vuonna julkaisemaan palveluita ja tuotteita, jotka tukevat suomalaisia pelaajia ja suomalaisia organisaatioita, mutta teemme sen kiirehtimättä, rauhassa.

Tervetuloa seuraamaan kehitystämme niin näille uutis, PRO ja EDU sivustoilla, kuin myös Discordissa, Twitterissä, Twitchissä, YouTubessa ja Facebookissa – eiköhän meidät aina jostain löydy.

Peace & Out.

Kari

Uusi auto pankkilainalla

Oletko miettinyt jo seuraavan autosi ostamista? Olet todennäköisesti ostanut edellisen autoliikkeen rahoituksella, mutta entä jos seuraavan ottaisitkin OP autolaina tai jonkun muun pankin pankkilainalla? Auto on kuitenkin yksi niitä elämän isoimpia investointeja, joten miksei senkin ottamista harkitsisi aina kilpailuttamiseen saakka?

Suomi sodassa

Toisesta maailmansodasta on vierähtänyt kymmeniä vuosia, ja sodan aiheuttavat haavat ovat jo suureksi osaksi unohtuneet- samalla myös sotaveteraanit ovat poistuneet suureksi osaksi keskuudestamme. Tästä huolimatta sotahistoria.fi sivusto ylläpitää tarinoita ja historianlehtiä siitä, kun jatkosota alkoi, oli Lapin sota ja yleensäkin ajasta kun Suomi oli sodassa. Tarkoituksena ei ole piirtää mitään kaunistelevaa muistoa, vaan kertoa asioista siten kun ne olivat, kymmeniä vuosia sitten, maamme sotiessa ylivoimaista vihollista vastaan.

Suoratoiston maailmasta

Suomalaisille on entistä enemmän valinnanvaraa suoratoistokanavien tarjonnassa. Sarjoja tulee ja menee, ja monet jäävät eri kanaville pyörimään myös uusintoina. Yksi monista yleisön suosikeista nuorien parissa on ollut Singletown Suomi, jonka arvostelun voit lukea tuosta Nettiruutu.fi:n linkistä. Suoratoistokanavat ovat tuoneet mukanaan myös paljon uutta urheiluun seurattavaksi, ja mikäs siinä, kun aikuisten vapaa-aika on viime vuosina vain kasvanut.

No Responses

    Vastaa